Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Tule kehittämään A-klinikkasäätiön digitaalisia palveluita

Haemme addiktioiden asiantuntijoidemme joukkoon Digitaalisten palveluiden yksikön päällikköä.

Oletko sinä vahva asiakaslähtöisten palveluiden kehittäjä, joka innostuu uusista digitaalisista toiminnoista, niiden kehittämisestä ja suunnittelusta. Lähde meidän kanssamme visioimaan saavutettavia ja ajan hermolla olevia palveluita päihteitä käyttäville ihmisille ja heidän läheisilleen.

Etsimme henkilöä, jolla on kokemus ja koulutus esihenkilötyöstä. Henkilöä, jolla on taito johtaa yksikköä valmentavasti ja ratkaisukeskeisesti sekä saada asioita toteutumaan. Tulevat tiimiläisesi ovat asiantuntijoita verkkokehittämisessä, tekniikassa, eri addiktioissa ja odottavat tulevalta esihenkilöltään tukea asiantuntijuudessa kasvamiseen. Tulet työskentelemään läheisesti oman yksikkösi lisäksi myös viestinnän ja varainhankinnan kanssa.

Projektien hallinta, kilpailutukset, hankinnat ja raportoinnit ovat osa työtäsi. Sote-alan ja järjestötyön kokemus ovat tehtävässä eduksi, mutta ei välttämättömyys. Roolissasi on hyötyä ymmärtää palvelumuotoilua sekä puhuttelevien digisisältöjen konseptointia.

Esihenkilötyömme kulmakiviä ovat luottamus, osaaminen, valmentava johtaminen ja työhyvinvoinnista huolehtiminen. Tulet myös tekemään tiivistä yhteistyötä muiden esihenkilöiden kanssa.

Yksikönpäälliköllä on sopimuspalkka, esitäthän palkkatoiveesi hakemuksessa.

Lisätietoja

Hanna Paikkala, hankepäällikkö
[email protected] / 045 331 8079

A-klinikkasäätiö on addiktioiden asiantuntijaorganisaatio, jonka tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihde- ja riippuvuushaittoja. Rakennamme inhimillisempää yhteiskuntaa ja keskitymme toiminnassamme etenkin kohtaavaan työhön, verkkoauttamiseen ja addiktiotutkimukseen. A-klinikkakonserniin kuuluu säätiön omistama A-klinikka Oy, joka tuottaa päihde- ja mielenterveyspalveluja.