Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

10.12.2020 | Yleinen

Tarja Virolainen

Asunnottomien ihmisten ja vankien kokemuksista riittänyt tutkittavaa Riitta Granfeltille

Tutkija Riitta Granfelt on tehnyt pitkän työuran tuodakseen esille yhteiskunnan marginaaleissa elävien ihmisten kokemuksia.

Riitta Granfeltilla oli toiveena tehdä työtä marginaalissa elävien ihmisten kanssa jo silloin, kun hän lähti opiskelemaan sosiaalityötä. Opiskelijana hän ajatteli ryhtyvänsä sosiaalityöntekijäksi, mutta toisin kävi. Reilut neljä vuotta sosiaalityötä tehtyään hän ajautui puolivahingossa yliopistouralle. 

Granfelt ei silti jättänyt yhteiskunnan katveessa eläviä ihmisiä. Hän vain lähestyi heitä tutkijana, ei enää sosiaalityöntekijänä.

Riitta Granfeltin väitöskirja Kertomuksia naisten kodittomuudesta valmistui 1998. Sittemmin hän on tutkinut asunnottomaksi vapautuvia vankeja ja päihdekuntoutuksessa olevia naisvankeja. 

Granfeltin tutkimusaineistot ovat laadullisia ja ne on kerätty käyttäen haastattelun ja osallistuvan havainnoinnin metodeja. Menetelmä ei ole helppo, sillä siinä pitää tavalla tai toisella saada tutkimushenkilöiden luottamus. Oleellista on luoda yhteistyösuhde toisen ihmisen kanssa, mikä on ollut myös yhtymäkohta tutkijan ja sosiaalityöntekijän työn välillä.

Tutkijan ja tutkittavan välille syntyy parhaimmillaan jopa läheisyyden kokemus.

Mitä se vaatii?

”Pitää pyrkiä asettumaan tilanteeseen ja olemaan läsnä, niin että siinä hetkessä ei ole muuta mielessä. Pitää pyrkiä eläytymään siihen mitä ihminen kertoo. Aina se ei onnistu. Tunnelma voi jäädä pinnalliseksi ja vähän vaivaantuneeksikin, eikä silloin synny mitään kohtaamista”, Granfelt sanoo.

Hän on iloinen ja kiitollinen ihmisille, joiden kanssa yhteys on syntynyt ja jotka ovat päästäneet hänet sisään omaan maailmaansa. Parhaimmillaan tutkijan ja tutkittavan välille syntyy jopa läheisyyden kokemus: tässä me olemme, me kaksi eri lähtökohdista tulevaa ihmistä, mutta voimme kuitenkin tavoittaa ja tajuta toisiamme.

Osallistuva havainnointi ja laadullinen tutkimus yleensä kommunikoi löydöksensä kielen avulla, ja siksi kieli on tutkijalle tärkeä työväline. Riitta Granfeltin tutkimustekstejä lukiessa kiinnittää väistämättä huomiota siihen, miten hyvin hän löytää käsitteitä kuvaamaan ihmisten kokemuksia ja sanallistaa asioita, joita on vaikea pukea sanoiksi. 

Ei ole yllätys, kun hän sanoo rakastavansa suomen kieltä. Kirjoittamaan oppii lukemalla.

”Ihan kaikkea kannattaa lukea, oman tieteenalansa tieto- ja tutkimuskirjallisuuden lisäksi myös kaunokirjallisuutta. Kun sisällöt eivät ole niin lähellä omaa työtä, kieli ja ilmaisu pääsevät esiin. Kaunokirjallisuus myös eheyttää omaa mieltä ja auttaa keskittymään työhön.”

Pienen patistelun jälkeen Riitta Granfelt suostuu kertomaan itselleen merkityksellisestä kirjallisuudesta. Lapsena hän viehättyi Charles Dickensin tarinoista. Vähän myöhemmin koskettivat runoilijat Elvi Sinervo ja Leif Färding. Nykykirjailijoista läheisiä ovat Petri Tamminen, Asko Sahlberg, Heidi Köngäs ja Pajtim Statovci. Myös sadut ovat hyvää luettavaa aikuisenakin.

Nyt työllistävät asumissosiaalisen työn kuvaaminen ja jäsentäminen ja naisten asumispolkujen tutkimus.

Riitta Granfeltin työ marginaaleissa elävien ihmisten keskuudessa jatkuu. Hän on aloittanut elokuun 2019 alusta lukien tutkijana Y-Säätiössä. Toimeksiantona on yhdessä tutkija Saija Turusen kanssa kuvata ja jäsentää asumissosiaalista työtä sekä tutkia naisten asumispolkuja. 

Asumissosiaalinen työ syntyi Suomessa laajamittaisemmin pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman PAAVOn myötä noin vuosikymmen sitten. Yhtäkkiä syntyi työpaikkoja asumisneuvojille ja -ohjaajille.

Granfeltin ja Turusen tutkimushankkeessa asumissosiaalinen työ on tarkoitus kuvata laajemmin kuin kotiin annettavana tukena. Huomio on asukkaiden selviytymisessä yleensä ja heidän kiinnittymisessään asuinalueeseensa ja yhteiskuntaan. Aineistona käytetään Y-Säätiön perustyötä, kuten asumisneuvontaa ja -ohjausta, ja sitä tukevaa toimintaa, kuten asukkaille työnteon ja ansaitsemisen mahdollisuuksia luovaa Uuras-toimintaa ja nuorille suunnattuja Meriheimo-purjehduksia.

Jos nainen haluaa sukkahousut, työntekijän on turha puhua mielenterveydestä.

Marginaalissa elävien ihmisten kokemusten tutkiminen on avannut näkemystä siihen, miten hyvin palvelut toimivat ja onnistuvat kohtaamaan ihmisten tarpeita. Y-Säätiön koordinoiman, naiserityisyyteen asunnottomuustyössä keskittyvän NEA-hankkeen myötä Granfelt on tutustunut huumeita käyttävien naisten parissa tehtävään etsivään ja matalan kynnyksen työhön. Sieltä on jäänyt mieleen esimerkiksi viisaus, että jos nainen haluaa sukkahousut, työntekijän on turha puhua mielenterveydestä.

”Arvostan paljon työntekijöiden viisautta ja sitä ymmärrystä, joka tulee tilanteiden monimutkaisuudesta. Välillä on painanut mieltä, että tutkijana on helppo ottaa hyvän ja kriittisen rooli ja olla ihmisten puolella. Sinä lyhyenä aikana, kun olin lastensuojelun työntekijänä, opin, kuinka hirveän monimutkaisia arjen tilanteet ovat. Ei siinä auta vain kuuleminen, jäsentäminen ja ymmärtäminen vaan täytyy tehdä vaikeita päätöksiä.”

Hän suhtautuu sosiaalityötä tekeviin ennemminkin myötätunnolla.

”Olen miettinyt, miten opiskelijat mahtavat jaksaa vuosikymmeniä työelämässä. Sosiaalityö on todella vaativaa. Työhön lähtee korkein toivein, on halu auttaa ja on ajatuksia eriarvoisuuden poistamisesta ja ihmisten kohtaamisesta, mutta itse työ voi olla byrokratian keskellä niin toista.” 

Naiset ovat miesten varjossa asunnottomuusasioissa ja rikosseuraamusalalla.

Jos Granfelt jotain parantaisi palveluissa, hän lisäisi matalan kynnyksen palveluja ja toisi palveluihin lisää ymmärrystä naiserityisyydelle. Hän sanoo, että naiset ovat miesten varjossa varsinkin asunnottomuusasioissa ja rikosseuraamusalalla. Toiminta- ja kuntoutusohjelmat on kehitetty ensisijaisesti miehille.

Ongelmat nähdään miehisinä. Kuntoutusta on ollut ylipäänsä vähän, miehillekin riittämättömästi mutta naisille olemattoman vähän.

”Naisten mahdollisuudet ja rajat eivät tule selviksi, jos ei voida keskittyä naisiin. En tarkoita, etteivätkö miehet tarvitsisi huolenpitoa, mutta naisten esimerkiksi seksuaalisuuden ja häväistyksi tulemisen kysymykset ovat niin omanlaisiaan.”

Toisaalta naiserityisyyttä on myös nostettu esille, ja siitä Granfelt antaa erityistä kiitosta Vanajan vankilan johtajalle Kaisa Tammi-Moilaselle ja Kriminaalihuollon tukisäätiön Naiset näkyviksi -hankkeelle. Hanketta hän kiittää integroidusta työskentelymallista ja traumatietoisen työotteen nostamisesta esille. 

Toiveena saada marginalisaation kysymykset vahvemmin esiin sosiaalityön koulutuksessa.

Hyvin toimeentulevien ja huono-osaisten ihmisten todellisuudet erkaantuvat toisistaan, eikä kummastakaan poterosta tunnuta saavan kosketusta toiseen. Riitta Granfelt toivoo, että marginalisaation kysymykset tulisivat vahvemmin esiin sosiaalityön koulutuksessa. Ne eivät saisi jäädä vieraiksi opiskelijoille. 

Hän itse toimi yliopistonlehtorina noin 20 vuotta, ensin Helsingin ja sitten Turun yliopistossa. Yliopistonlehtorin toimenkuvassa painottuu opetus. Hänen kokemuksensa opiskelijoista on, että kun heille antaa mahdollisuuden kiinnostua, he kyllä kiinnostuvat.

Granfelt toivoisi opiskelijoille ja koko yhteiskunnalle ymmärrystä esimerkiksi asunnottomuuden monimuotoisuudesta. Asunnottomissa on monenlaisia ihmisiä ja asunnottomuus vaikuttaa elämään suuresti altistaen monenlaisille psykososiaalisille vaikeuksille ja traumoille. 

Asunnottomien palveluissa on siirrytty yömajoista omiin yksiöihin.

Montaa asiaa voidaan kritisoida, mutta myös edistystä on tapahtunut. Riitta Granfelt muistelee ankeutta, joka löi kasvoille 1980-luvun puolivälissä naisten yömajassa, Helsingin Viipurinkadun asuntolassa. Seinät olivat pahvia, maitopurkkeja säilytettiin ikkunoiden välissä ja huoneet olivat kahden hengen huoneita käytävien varrella. Nyt asumisyksiköissä on oma yksiö, oma ovi ja oma kylpyhuone.

Siitä tuntee suurta iloa, sanoo asunnottomuustutkija. 

”Vaikka ajassa on paljon eriarvoisuutta vahvistavaa, suurta konkreettista edistystä on tapahtunut. Suomessa asunnottomuusongelmiin on puututtu johdonmukaisesti, laaja-alaisesti, kunnolla resurssoiden ja hyvin organisoidusti. Ne eivät ole olleet mitään projekteja, jotka alkavat ja päättyvät, vaan ne ovat läpäisseet yhteiskuntaa.”

Riitta Granfelt

Tutkija, Y-Säätiö

Paras ominaisuutesi työssä?
Kuunteleminen tulee ensimmäiseksi mieleen. Laadullinen tutkimus perustuu kokemusten kertomiseen.

Huonoin ominaisuutesi työssä?
Tekninen kömpelyys, huonot digitaidot ja se, etten hallitse kvantitatiivista tutkimusta. 

Rakkain työkalusi?
Aiemmassa työpaikassa oli sama tietokone pitkään käytössä. Koneesta tuli rakas, kun siellä olivat kaikki tekstit ja kuvat tallessa. 

Mitä työ on sinulle opettanut?
Ainakin sen, kuinka vaikeita elämänhistorioita esimerkiksi vankilaan päätyneillä tai asunnottomuudessa elävillä naisilla voi olla. Työ on opettanut koetusta eriarvoisuudesta ja siitä, kuinka elämään vaikuttaa, että on kokenut osattomuutta lapsesta saakka. Työ on opettanut myös, että hyvinkin erilaista elämää eläneitä ihmisiä voi kohdata. Tietynlaiset tunteet ovat samoja, elää sitten ns. keskiluokkaista elämää tai aivan yhteiskunnan reunalla.

Mistä saat vastapainoa työlle?
Koirista ja luonnosta.

Ellet olisi tutkijana Y-Säätiössä, mitä voisit olla?
Olisin lehtorina Turun yliopistossa, josta tulin tähän työhön. 

Teksti ja kuva: Auli Saukkonen

Haastattelu on julkaistu 21.11.2019 ilmestyneessä Tiimi-lehdessä.

Pieni pyyntö sinulle: auta meitä saamaan enemmän näkyvyyttä päihdetyölle. Painetun Tiimi-lehden tilausmaksu on vain 25 euroa vuodessa, ja sillä saat lehden kotiisi tai työpaikallesi viisi kertaa vuodessa. Tilauslomakkeen löydät tämän sivun alalaidasta. Tervetuloa Tiimin lukijaksi!

Lue myös: Uusi julkaisu kertoo naisten asunnottomuuden erityispiirteistä

Lue lisää