Puolison rahapeliriippuvuus on vaikuttanut Lauran, 38, elämään miltei koko hänen aikuisikänsä eli 17 vuoden ajan.
”Meiltä läheisiltä usein kysytään, millä tavalla rahapeliriippuvuus on vaikuttanut meidän elämäämme. Olisi helpompi vastata vastakysymyksellä: mihin se ei olisi vaikuttanut? Se koskettaa aivan jokaista elämän osa-aluetta”, sanoo nykyään Pelirajat’on-toiminnassa vertaisohjaajana ja kokemusasiantuntija toimiva Laura.
Lauralta hävisi taloudellinen turva yli kymmeneksi vuodeksi. Elämä kahden lapsen äitinä muodostui selviytymistaisteluksi, jotta perhe sai ruokaa pöytään ja vaatteita päälleen. Laura ryhtyi myös maksamaan yhteisiä ja toisen laskuja ja velkoja.
”Ostin mieheltäni ensiasunnon, jotta hänen velkataakkansa pienenisi. En myöskään halunnut menettää kotia. Minulla oli tosi kova tarve ratkaista tilanne.”
Lopulta Laurasta tuntui, että hänellä oli kaikki vastuu ilman vapauksia. Hän oli myös hyvin yksin tilanteessa. Tämä johtui osittain siitä, että Laura halusi pitää kulissit yllä.
”Keksimme jatkuvasti miehen kanssa selityksiä, miksi en voinut lähteä esimerkiksi ystävien kanssa kahvilaan. Minulla ei ollut edes viittä euroa käyttää sellaiseen. Selitykset olivat osa teatteria, jota me huomaamattamme rakensimme vuosien ajan ympärillemme niin, ettei sitä meinannut itsekään enää tunnistaa kulissiksi.”
Läheiset saattavat kärsiä hyvin samankaltaisista haitoista kuin pelaaja: alkoholin riskikäytöstä, psyykkisestä kuormittuneisuudesta, jatkuvasta huolesta omasta ja läheisten hyvinvoinnista ja terveydestä, unettomuudesta sekä pari- ja ihmissuhdeongelmista. Pulmia voi olla myös jaksamisen kanssa.
Laura lähti hakemaan itselleen tietoa ja tukea kolme vuotta sitten. Hän kirjoitti Googlen hakukenttään ”rahapeliriippuvuus” ja ensimmäisenä eteen ponnahti Sosped-säätiön Pelirajat’on-toiminta.
Ymmärretyksi ja kuulluksi tulemisen tarve oli ollut todella voimakas jo pitkän aikaa.
Laura hakeutui heti mukaan toimintaan. Mikään yksittäinen tapahtuma ei sysännyt häntä etsimään apua.
”Pikemminkin ymmärretyksi ja kuulluksi tulemisen tarve oli ollut todella voimakas jo pitkän aikaa.”
Hän oli myös huomannut olevansa tiellä ihmiseksi, jollainen ei halua olla: katkera ja uhriutunut.
Nykykokemuksella Laura tietää, että hän olisi tarvinnut apua paljon aikaisemmin. Mutta läheinen ei välttämättä tunnista omaa avun tarvettaan, kun kaikki voimavarat kuluvat selviämiseen ja pelaajan tukemiseen.
”Sitä on niin syvällä pelaajan elämässä ja niin näköalaton. Oikeastaan kaikki läheiset, joita olen kohdannut, lähtevät ensimmäisenä hakemaan apua pelaajalle, eivät itselleen.”
Laura toivoo, että joku ammattilainen olisi todella pysäyttänyt hänet näkemään avun tarpeen aikaisemmin. Hän puhui vuosien varrella puolison ongelmasta muun muassa työterveyshuollossa ja neuvolassa, mutta ammattilaiset sivuuttivat asian. Hyviä kohtaamisia sen sijaan oli kriisikeskuksessa ja seurakunnan diakonissan luona.
”Pelaajan läheisenä olemisen teema on ollut itselleni tuttu 20–30 vuoden ajalta. Tänä aikana aiheesta ei ole ollut liiemmin saatavilla tietoa saati, että läheiselle koituvista haitoista olisi ollut julkisuudessa keskustelua”, sanoo Cata Forsström, joka työskentelee kohtaamis- ja läheistyön asiantuntijana Pelirajat’on-toiminnassa.
Yksi osoitus siitä, että aihe on nousemassa esille voimakkaammin, oli joulukuussa 2020 järjestetty ensimmäinen valtakunnallinen webinaari läheisten asemasta. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Peliklinikan, Peluurin, Tiltin, Sosped-säätiön ja A-klinikkasäätiön järjestämässä Läheinen avuntarvitsijana – kuuleeko ammattilainen -tilaisuudessa pohdittiin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten, asiantuntijoiden, kokemusasiantuntijoiden ja läheisten voimin rahapelaajien läheisten asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Monessa puheenvuorossa tuli esille, että rahapelaamista tunnistetaan ja otetaan puheeksi erilaisissa kohtaamisissa muun muassa julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä järjestöjen ja säätiöiden tarjoamissa palveluissa. Toisaalta tiedetään, että ammattilaisten tietoisuus rahapelaamisesta on vielä varsin puutteellista.
Palveluiden tarjonnassa on selkeitä alueellisia eroja, eikä tarjotun hoidon sisällöstä ole tarkkaa tietoa. Puuttuu systemaattinen, kohdennettu apu, josta myös tiedotettaisiin julkisesti.
Läheiswebinaarissa kommentoitiin muun muassa, että kokemusasiantuntijoiden ottaminen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten koulutukseen voisi auttaa.
Ei saisi olla niin, että vain kriisin ja vapaaehtoistoiminnan kautta saa apua ja tukea.
Cata Forsström toivoo, että rahapelaajien läheiset ja heidän avuntarpeensa tunnistettaisiin arkisissa kohtaamisissa työpaikoilla, ihmissuhteissa sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Ammattilaisten tulisi osata ohjata läheisiä myös eteenpäin.
Forsström muistuttaa, ettei saisi sortua tarkastelemaan tilannetta pelkästään pelaajan näkökulmasta. Läheistä ei tulisi koskaan linkittää osaksi hoitoketjua.
Kokemusasiantuntija ja vertaisohjaaja Laura huomauttaa, että julkisista sotepalveluista pitäisi saada apua senkin jälkeen, kun peliongelmaan liittyvä akuutti kriisitilanne on hoidettu.
”Ei saisi olla niin, että vain kriisin ja vapaaehtoistoiminnan kautta saa apua ja tukea.”
Laura kuvailee, ettei olisi ilman Pelirajat’on-toimintaa yhtä tietoinen siitä, mitä rahapeliriippuvuus on ja miten monella tapaa se on vaikuttanut elämään.
Toiminnassa mukana oleminen on antanut eväitä sanoittaa omia tuntemuksia, auttanut vapautumaan pitkään kestäneestä raskaasta kokemuksesta ja antanut yhteisön, jolta voi tarvittaessa aina pyytää apua.
”Eikä läheistä ymmärrä kukaan niin hyvin kuin toinen läheinen.”
Lauran mukaan on helpompi myös käsitellä ja hyväksyäkin omaa tarinaansa, kun näkee, että siitä on hyötyä ja tukea toisille.
”Tämä on loppuelämäni mittainen matka. On voimauttavaa nähdä, missä vaiheessa itse on menossa – olen selviytynyt tähän mennessä jo monesta.”
Laura päätyi vajaa vuosi sitten eroamaan puolisostaan. Hän kokee olevansa kuntoutuja, joka opettelee rakentamaan ja elämään omannäköistä elämää. Uudenvuodenlupauksessaan hän lupasi olla lempeä itseään ja elämää kohtaan, sillä useita vuosia kului vaatiessa itseltä enemmän, mihin voimat riittivät.
Ammattilainen antaa voimaannuttavan toivon kipinän
THL:n erikoistutkija, dosentti Sari Castrénin mukaan rahapeliongelmasta kärsivien läheisten hoidossa on muissa maissa sovellettu muutamaa tutkittua hoito- ja tukimallia, joille on yhteistä tietty työote.
Ammattilaisen tulisi kohdata läheinen aktiivisesti kuuntelemalla, joka tarkoittaa ei-tuomitsevaa, ei-neuvovaa tai tulkitsevaa ilmapiiriä. Kohtaamisen tulisi olla myös empaattinen, lämmin, kiinnostunut ja kunnioittava, samalla kokemusta normalisoiva.
Castrénin mukaan ammattilaisten on äärimmäisen tärkeää muistaa toivon herättäminen.
”Pystymme yhteisessä hetkessä antamaan myönteisen toivon kipinän, jonka turvin läheinen jaksaa voimaantua eikä jää yksin.”
THL:n tavoitteena on tutkimusnäyttöön perustuvan tuki- ja hoitomallin jalkauttaminen kentälle lähitulevaisuudessa.
Castrénin mukaan parhaillaan ollaan tekemässä systemaattista kirjallisuuskatsausta, jossa selvitetään kansainväliseen tutkimusnäyttöön perustuvan vaikuttavimman ja laadukkaimman hoidon sisällöt. Tämän jälkeen hoitomalli muokataan suomalaiseen kulttuuriin sopivaksi, pilotoidaan ja jalkautetaan käytännön työntekijöiden käytettäväksi kentälle.
”Työskentelemme yhdessä julkisten palveluiden kanssa ja pohdimme muun muassa puheeksi ottamista, tunnistamista, lyhytneuvontaa ja systemaattista kirjaamista, jotta rahapeliongelma saadaan näkyville yhteiskunnassa ja palvelujärjestelmässä.”
Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi apua ja tukea tarjoavat lukuisat järjestöt ja seurakunnat.
Teksti: Ulla Ojala
Artikkeli on julkaistu Tiimi-lehden numerossa 1/2021.
Pieni pyyntö sinulle: auta meitä saamaan enemmän näkyvyyttä päihdetyölle. Painetun Tiimi-lehden tilausmaksu on vain 25 euroa vuodessa, ja sillä saat lehden kotiisi tai työpaikallesi viisi kertaa vuodessa. Tilauslomakkeen löydät tämän sivun alalaidasta. Tervetuloa Tiimin lukijaksi!
